|
|
PÄÄSTÖKAUPPA
EU:n päästökauppa alkoi vuoden 2005 alussa. Se laajentui kaudella 2008-2012 kattamaan myös kansainvälisen päästökaupan. Päästökauppajärjestelmän tavoitteena on EU:n kasvihuonekaasupäästöjen seuraaminen ja Kioton pöytäkirjan mukaisten hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Suomessa päästökaupasta säädetään päästökauppalailla ja asetuksilla. Lain mukaan Energiamarkkinavirasto toimii Suomen kansallisena päästökauppaviranomaisena. Tehtäviin kuuluu muun muassa päästölupien myöntäminen ja valvominen, päästökaupparekisterin ylläpitäminen, päästökaupasta johtuvien velvoitteiden noudattamisen valvominen ja päästökauppatodentajien hyväksyminen.
Alahakemistot: Yleistä päästökaupasta EMV:n tehtävät päästökaupassa Päästölupa Päästökaupparekisteri Todentaminen Tiedotteet Päästötiedot Säädökset Musta lista FAQ Sanasto Linkkejä
|
|