Viime vuoden loppupuolella valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulun tekemä tutkimus jakeluverkkotoiminnan kustannustehokkuudesta ja Energiamarkkinaviraston laatima ehdotus yhtiökohtaisen tehokkuuden huomioimisesta sähkön siirron hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa ovat herättäneet suurta mielenkiintoa verkkoyrityksissä. Virastoon on tullut useita yhteydenottoja, joissa jakeluverkonhaltijat ovat kyselleet omia tehokkuuslukujaan, jotta mm. ”tarvittaessa päästäisiin toimiin, jos kerran oma verkkotoiminta on osoittautunut mittauksissa tehottomaksi”. Kiinnostus oman yrityksen pärjäämistä kohtaan viranomaisen järjestämässä tehokkuuskilpailussa on ymmärrettävää. Tällä kertaa pelissä on mukana taloudellisia kannustimia – bonuksia tai vyön kiristystä. Viraston tavoitteena on aloittaa tehokkuusarvioinnin soveltaminen jo ensi vuonna. Tehokkuus tai sen eriasteinen puute voitaisiin siten ottaa huomioon suunniteltaessa tariffeja ja verkkoliiketoiminnan taloutta vuodelle 2002.

Julkisuudessa kannustimia on jo ehditty moittia liian pieniksi. Viranomaisen puolelta tehokkuusprojektin tavoitteena on ollut viivyttelemätön mutta maltillisen varovainen käyntiinlähtö. Energiamarkkinavirasto on pitänyt tehokkuusarvioinnin sisällyttämistä hinnoittelun valvontaan tärkeänä, sillä ilman sitä nykyisen tuottovalvonnan heikkoudet voivat muodostua ongelmaksi. Liikkeelle lähteminen maltillisesti mahdollistaa sen, että kokemuksen karttuessa käytännön soveltamisesta korjaavia liikkeitä voidaan tarvittaessa mutta huolella harkiten tehdä.

EU-puolella iso asia näin kevään korvalla on ollut komission julkaisema ehdotus sekä sähkö- että maakaasudirektiivien muuttamiseksi ja ehdotus asetukseksi, joka koskisi verkkoon pääsyn edellytyksiä rajat ylittävässä sähkökaupassa (asiakirjat löytyvät komission kotisivuilta osoitteessa: http://europa.eu.int).

Määrällisenä tavoitteena on avata nopeutetussa tahdissa sekä sähkö- että maakaasumarkkinat täydellisesti. Laadullisina tavoitteina on kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn järjestäminen säännellyn verkkoon pääsymallin kautta, siirtojärjestelmäoperaattoreiden juridinen eriyttäminen sekä valvonnan järjestäminen siten, että kussakin maassa on riippumaton sääntelyviranomainen. Eriyttämisen osalta ehdotus koskee myös suuria yli 100 000 asiakkaan jakeluyhtiöitä. Jäsenvaltiot voisivat kuitenkin päättää ottaa käyttöön yritysten vähimmäiskokoa koskevan kynnysarvon. Ehdotuksen määrällisten ja laadullisten tavoitteiden osalta voidaan todeta, että asiat on jo Suomessa pitkälti järjestetty ehdotetulla tavalla. Eriyttämisestä viime kesän kynnyksellä valmistunut KTM:n työryhmän mietintö niin ikään suositti verkkotoiminnan nykyistä pidemmälle menevää eriyttämistä.

Ainoa merkittävä asia, josta voitaneen olla perustellusti eri mieltä, on ehdotus verkkotoiminnan valvontafilosofiasta. Ehdotuksen mukaan sääntelyviranomaisen olisi hyväksyttävä siirto- ja jakelutariffit niin sähkö- kuin maakaasupuolellakin ennen niiden voimaantuloa. Suomessa luovuttiin hintasääntelystä 1980-luvun loppupuolella, koska kokemukset siitä olivat olleet huonoja. Etukäteisvalvonnan käyttöönotto Suomen sähkö- ja maakaasuverkkotoiminnassa, jossa toimijoita on runsaasti moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, merkitsisi sekä valvontaviranomaisen että yritysten kannalta työlästä ja raskasta valvontajärjestelmää. Tähänastiset kokemukset jälkikäteisvalvonnasta ovat olleet kannustavia. Mm. hintatilastojen perusteella jälkikäteisvalvonnalla voidaan katsoa olleen tuntuvaakin vaikutusta valvonnan kohteena oleviin siirtohintoihin. Puutteena voidaan pitää sitä, että markkinoiden pelisääntöjen asettaminen on osoittautunut nykyisessä valvontasysteemissä vaikeaksi ja hitaaksi markkinoiden tarpeisiin nähden. Näin valvovan viranomaisen näkökulmasta toiveena ja tavoitteena on, että jatkossakin voisimme Suomessa käyttää meille soveltuvaksi osoittautunutta jälkikäteisvalvontaa.

Hyvää alkavaa kesäkautta