Kulunut syksy on sähkömarkkinoilla ollut nousevien hintojen ja sähkömarkkinalain muutosesitysten aikaa. Jo toisena syksynä peräkkäin on talvea kohti menty tilanteessa, jossa Pohjoismaiden vesitilanne ja sen myötä vesivoiman saatavuus on heikentynyt. Tämä on näkynyt sähkön markkinahinnassa pohjoismaisessa sähköpörssissä ja ennen pitkää myös vähittäismyyntihinnoissa. Huolimatta sähkön hinnan noususta julkiset listahinnat ovat yhä edelleen alle sen tason, jolla ne olivat esimerkiksi vuosina 1997 ja 1998 eli ennen pienkäyttäjämarkkinoiden avaamista.
Sähkömarkkinalain muutoshankkeissa vastustusta on herättänyt muun muassa norminantovaltuuksien antaminen Energiamarkkinavirastolle. Näin viraston näkökulmasta asian herättämiä suuria intohimoja on ollut vaikea ymmärtää, sillä lähes vastaavat norminantovaltuudet meillä on jo maakaasupuolella. Kun norminantovaltuudet koskevat tarkkaan rajattuja asioita, ei valvontaviranomaisen määräysvallan kasvamisesta voitane puhua, vaan perustana esitetylle järjestetylle on yksinomaan tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat – normien antaminen hyvin teknisluonteisissa kysymyksissä on luontevinta tehdä siellä, jossa asiat myös käytännössä hoidetaan.
Kotimaisen hienosäädön lisäksi sähkö- ja maakaasualan valvontaan kohdistuu muutospaineita EU:n taholta. EU-maiden energiaministerit hyväksyivät 25.11.2002 pidetyssä neuvoston kokouksessa direktiiviehdotuksen sähkö- ja maakaasumarkkinadirektiivien muuttamisesta ja asetusehdotuksen verkkoon pääsyn ehdoista maiden rajat ylittävässä sähkökaupassa. Suomen kannalta näillä on merkitystä valvonnan järjestämisen ja jakeluverkkotoiminnan yhtiöittämisen kannalta.
Verkkotariffien valvonnassa on jatkossakin mahdollisuus jälkikäteiseen valvontaan, mutta valvontaviranomaisen on annettava päätökset enintään neljän kuukauden kuluttua asian vireille tulosta. Määräaika on kaksi kuukautta, mikäli asiassa ei tarvitse hankkia selvityksiä ja selvitysten hankkimiseen on mahdollista käyttää kaksi lisäkuukautta. Kukin voi kuvitella mielessään, miten suuresta muutoksesta on kyse nykyiseen asiantilaan verrattuna. Tällä hetkellä hinnoitteluvalitusten käsittelyyn kuluu realistisesti arvioiden 1-2 vuotta. Jos esimerkiksi yhtiö korottaa hintoja vuoden alussa ja asiakas valittaa Energiamarkkinavirastolle, on nykyisessä tapauskohtaisessa jälkikäteisessä valvontamallissa odotettava hinnankorotuksen vaikutuksen selvittämiseksi ensin seuraavaan kevääseen. Vasta tuolloin – lähes puolentoista vuoden kuluttua hinnankorotuksesta ja siitä seuranneesta valituksesta – viranomainen saa hinnankorotusvuoden eriytetyt tilinpäätöstiedot käyttöönsä ja voi aloittaa niiden analysoinnin. Selvää on, ettei nykyinen hinnoittelun arviointi pitkine käsittelyaikoineen täytä direktiivin vaatimuksia, vaan menetelmä on arvioitava uudelleen. Toinen valvontaan liittyvä asia on päätösten täytäntöönpanokelpoisuus. Päätökset tulisivat heti täytäntöönpanokelpoisiksi toisin kuin nyt, jolloin muutoksenhakutilanteessa vasta korkeimman hallinto-oikeuden antamat ratkaisut ovat lainvoimaisia. Siten lainvastainen menettely on voinut nykyjärjestelmässä pisimmillään jatkua usean vuoden ajan, kun asian käsittely EMV:ssa on vienyt vuoden tai pari ja korkeimman hallinto-oikeudenkin ratkaisua on voinut joutua odottamaan yhtä kauan.
Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät säännökset voimaan vuoden 2004 heinäkuuhun mennessä. Tämä tietää vilkasta ensi vuotta, kun valvontaa viritetään EU-vaatimusten mukaiseksi. Sitä ennen rauhoitumme joulun ja uuden vuoden viettoon keräämään voimia ensi vuodelle.
Viraston ja omasta puolestani haluan toivottaa teille hyvät lehtemme lukijat
rauhallista Joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2003!
Asta Sihvonen-Punkka
