Kolmas paketti vauhdittaa energiamarkkinoiden yhdentymistä
Kolmannen sisämarkkinapaketin hyväksymisen myötä eurooppalaisille energiamarkkinoille syntyi uusia rakenteita sekä uutta eurooppalaista sääntelyä. Näiden uudistusten tavoitteena on vauhdittaa markkinoiden yhdentymiskehitystä.
Kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöelimet, sähköverkkotoiminnassa ENTSO-E ja maakaasuverkkotoiminnassa ENTSOG, perustetaan toteuttamaan kantaverkkoyhtiöiden tiiviimpää yhteistyötä verkkotoimintaan liittyvien teknisten verkkokoodien ja eurooppalaisen verkon kehittämissuunnitelman valmistelemiseksi. Näillä yhteisillä tehtävillä halutaan varmistaa, että verkkoa suunnitellaan ja käytetään eurooppalaiset sähkön ja maakaasun yhteismarkkinat huomioon ottaen. Siirtokapasiteettia tulee lisätä siellä, missä siitä on eniten hyötyä markkinoiden tehokkaalle toiminnalle. Tätä varmistaa kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöelinten joka toinen vuosi valmistelema eurooppalainen verkkosuunnitelma seuraavalle kymmenvuotisjaksolle.
Kansallisten regulaattoreiden yhteistyön varmistamiseksi perustetaan eurooppalainen sääntelyvirasto ACER, jonka kansallisista sääntelyviranomaisista koostuvan regulaattorineuvoston jäsen EMV on. Sääntelyviraston käytännön toiminnasta vastaa johtaja apunaan noin 40 hengen asiantuntijaorganisaatio. Ylintä hallinnollista valtaa sääntelyvirastossa käyttää yhdeksästä jäsenestä koostuva hallintoneuvosto, johon kuuluu komission, jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin nimeämät edustajat. Tärkeimpänä sääntelyviraston tehtävänä on valmistella kehyssuuntaviivat, joiden pohjalta kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöelimet valmistelevat sitovat verkkokoodit. Sääntelyvirasto hyödyntää kehyssuuntaviivoja antaessaan lausuntoja komissiolle ENTSO-E:n ja ENTSOG:n valmistelemista verkkokoodeista.
Sääntelyvirasto antaa myös lausunnon eurooppalaisesta verkkosuunnitelmasta ja sen toteutumisesta, sekä ENTSO-E:n ja ENTSOG:n vuosittaisesta työohjelmasta. Sääntelyviraston toimivallassa on antaa tarvittaessa päätöksiä rajasiirtoihin liittyvissä asioissa kansallisten sääntelyviranomaisten sitä pyytäessä sekä tilanteessa, jossa kansalliset sääntelyviranomaiset eivät pysty sopimaan rajasiirtoon liittyvistä asioista.
Sidosryhmiä kuullaan laajemmin
Kolmas sisämarkkinapaketti edellyttää, että sääntelyvirasto ja kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöelimet kuulevat sidosryhmiä laajalti valmistelutyön eri vaiheissa. Kuuleminen tapahtuu seminaarien, kokousten ja julkisten kirjallisten kuulemisien kautta. Näiden kuulemisten kautta sidosryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa jo asioiden varhaisessa valmisteluvaiheessa. Tällöin muutosehdotukset on yleensä helpompi saada lävitse. Tämä uusi toimintapa edellyttää myös suomalaisilta sidosryhmiltä aktiivisuutta valmisteilla olevien asioiden seuraamisessa ja niihin varhaisessa vaiheessa vaikuttamisessa.
Kolmannen sisämarkkinapaketin säännöksiä tulee noudattaa 3.3.2011 lähtien. Tämä merkitsee sitä, että sääntelyvirasto pystyy julkaisemaan ensimmäiset kehyssuuntaviivat aikaisintaan vuoden 2011 lopussa kuuden kuukauden valmisteluajan jälkeen. Ensimmäiset verkkokoodit valmistuvat aikaisintaan vuoden 2012 loppupuolella, sillä ENTSO-E:llä ja ENTSOG:llä on vuosi aikaa valmistella verkkokoodia sen jälkeen, kun kehyssuuntaviivat ovat valmistuneet. Kehyssuuntaviivojen ja verkkokoodien valmistelutyö tapahtuu komission pyynnöstä, kun valmisteluun otettavien asioiden järjestys on yhteisesti hyväksytty.
Kehyssuuntaviivojen ja verkkokoodien käyttöönotto tapahtuu siis näillä näkymin vasta muutaman vuoden kuluttua. On toivottavaa, ettei markkinakehitys pysähdy tänä väliaikana. Eurooppalaiset sääntelyviranomaiset ovatkin sitoutuneet viemään markkinakehitystä eteenpäin aloittamalla kehyssuuntaviivojen valmistelutyön jo ennen säädösten voimaantuloa. Näin he varmistavat osaltaan kolmannen paketin nopean täytäntöönpanon.
Toivotan teille kaikille hyvää joulunaikaa sekä antoisaa uutta vuotta 2010!
Ritva Hirvonen
Ryhmäpäällikkö, Verkkovalvonta