Kohti eurooppalaisia sähkömarkkinoita
Eurooppalaiset sähkömarkkinat ovat murrosvaiheessa. Vähittäismarkkinat avataan heinäkuun alussa useissa niissä EU:n jäsenmaissa, jotka eivät ole aikaisemmin markkinoitaan avanneet. Komissio viimeistelee parhaillaan tiedotuskampanjaa, jolla informoidaan kilpailun piiriin tulevia kuluttaja-asiakkaita avattujen markkinoiden mahdollisuuksista. Meillä markkinat ovat olleet jo useita vuosia auki eikä muutos siten kosketa meitä.
Vähittäismarkkinoiden avaamisen lisäksi koko sähkömarkkina on tarkastelun kohteena. Euroopan komissio julkaisi tammikuussa tiedonannon energiamarkkinoiden kehittämisestä. Tiedonannon lähtökohta on kolmiosainen, sillä sen tarkoituksena on hillitä ilmastonmuutosta, rajoittaa EU:n ulkoista haavoittuvuutta energian tuonnissa sekä edistää kasvua ja työpaikkoja ja siten tuottaa varmaa ja edullista energiaa loppukäyttäjille. Tiedonannon mukaan todelliset energiasisämarkkinat ovat välttämättömät, jotta on mahdollista saavuttaa kaikki kolme Euroopan energiahaastetta. Ne ovat kilpailukyky, energiatuotannon kestävyys ja toimitusvarmuus.
Komissio valmistelee parhaillaan yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia sähkö- ja maakaasusisämarkkinoiden edelleen kehittämiseksi ja integroimiseksi. Ne on luvattu julkistaa syksyllä, mutta tiedossa on, että ehdotuksia on tulossa eriyttämisen tehostamiseksi, markkinoiden läpinäkyvyyden lisäämiseksi, sekä sääntelyviranomaisten että kantaverkko-operaattoreiden yhteistyön tiivistämiseksi ja verkkopuolen regulaation kehittämiseksi. Ehdotusten jatkotyöstäminen neuvostossa ja parlamentissa vie kuitenkin aikaa ja toimenpiteiden vaikutus voi alkaa aikaisintaan joidenkin vuosien päästä.
Käytännön työtä eurooppalaisten markkinoiden integroimiseksi tehdään parhaillaan jo käytännön tasolla. Eurooppalaisten energiaregulaattoreiden järjestö ERGEG, jossa myös komissio on mukana, käynnisti runsas vuosi sitten alueelliset hankkeet sekä sähkössä että maakaasussa. Electricity Regional Initiative ERI on jakautunut seitsemään alueelliseen hankkeeseen, joille kullekin on määritelty prioriteetit ja työsuunnitelmat. Kullakin alueella yksi sääntelyviranomainen toimii johtotehtävissä vastaten hankkeen eteenpäin viemisestä ja käytännön toimista. Pohjoinen hanke – Northern Electricity Regional Energy Market – toimii Tanskan regulaattorin johdolla ja siihen osallistuvat muut Pohjoismaat sekä Saksa ja Puola. Tavoitteena on integroida Pohjoismaita tiiviimmin manner-Eurooppaan (lisätietoa alueellisista hankkeista www.ergeg.org). Mukana työssä ovat tärkeimmät sidosryhmät kuten kantaverkko-operaattorit, sähköpörssit ja energia-alan järjestöt.
Eurooppalaisten integraatiohankkeiden rinnalla jatkuu myös pohjoismaisten markkinoiden kehittäminen (pohjoismaisten regulaattoreiden osallistumisesta saa lisätietoa osoitteesta www.nordicenergyregulators.org). Se osoittaa, että sähkömarkkinoiden aito yhteen liittäminen saumattomiksi markkinoiksi on pitkäjänteistä työtä.
Energiamarkkinavirasto on usean vuoden ajan osallistunut aktiivisesti sekä pohjoismaiseen että eurooppalaiseen viranomaistyöhön. Tavoitteena on ollut edistää markkinoiden integraatiota suomalaisia ja pohjoismaisia näkökantoja unohtamatta. Panostamme on arvostettu ja meillä on myös näissä asioissa kysyttyä osaamista. EU-jäsenyyden myötä olemme jo nyt osa eurooppalaisia markkinoita – kehitystyö kohti aitoja sisämarkkinoita edellyttää eurooppalaista yhteistyötä ja siihen EMV osallistuu omalta osaltaan energia-alan viranomaisten tiiviin yhteistyön kautta.
Asta Sihvonen-Punkka
Ylijohtaja
Emv-Tiedottaa lehti 1/2007 on ohessa kokonaisuudessaan pdf-tiedostona.